maanantai 6. helmikuuta 2017

Kohti MM- kisoja

Tällä viikolla alkaa todellinen kisarupeama: Lamkin opiskelijat suorittavat siis Lahden MM- kisoissa työyhteisöjakson, jonka aikana sovelletaan kaikkea opintojaksoilla opittua. Lahden katukuvassa onkin jo monen kuukauden aikana ollut hyvin esillä mainoksia, flaijereita ja muutenkin kotikisoihin viittaavaa materiaalia.
Itse kisa-aluetta aletaan vasta nyt viimeistelemään. Muun muassa lisäkatsomoa ollaan tekemässä (takaa muistaakseni 3 000 katsojan paikan) ja muutenkin sisääntuloportit sekä muut opasteet ovat työn alla. Me opiskelijat olemme mukana parin viikon ajan kisojen rakentamisessa ja viimeistelyssä, sitten itse kisatapahtumassa 5 kertaa viikossa ja lopuksi on kisojen päättäminen sekä purkaminen.

Tällaista on siis luvassa maaliskuun loppuun asti. Tällä kertaa keskiviikkoisin ei ole lähiopetuskertoja, vaan koulupäivä = työpäivä kisoissa.

Tässä on sitten lopuksi muutamia kuvia Lahden kaduilta (mm. kisalaskuri, jonka muuten kuvasin pari viikkoa sitten!).

Jos et ole vielä lippua ostanut, kannattaa se tehdä jo! Mene osoitteeseen http://www.lahti2017.fi/ ja osta omasi! Sieltä löytyy myös hyvin infoa ja aikataulut tapahtumista! Niin, kyseessä ei ole ainoastaan urheilukisat vaan muutakin toimintaa löytyy.

P.S Kaikkein eniten tuosta työyhteisöjaksosta odotan kahta asiaa: sitä, että saa tavata sekä asiakaspalvella mahtavia kisaturisteja (ulkomailta) ja näkee kisojen backstagen (tapaa- toivon mukaan- urheilijoita)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti