tiistai 27. joulukuuta 2016

Kielten tasokokeet, täältä tullaan!

Kun sain tietää opiskelupaikastani, sain myös kirjeen, jossa kerrottiin nippelitietoa opiskelun alkamispäivästä (ts. orientaatioviikko) ja muita muistettavia päivämääriä. Lisäksi kirjeessä mainittiin, että englannin ja ruotsin tasokokeet järjestetään jo ensimmäisellä viikolla! Eli opiskelemaan palataan ihan tositoimin... Tähänkin olen (ainakin omasta mielestäni) valmistautunut odotusten mukaan, eli olen käynyt läpi annetut itseopiskelumateriaalit ja kerrannut hieman teoriapuolta, varsinkin ruotsin kielen osalta.

Kielitaitoaan ei kannata vähätellä, vaan aina voit kerrata sitä ja vahvistaa näin omaa taitoasi hieman lisää! Varsinkin Suomessa en ole kohdannut oikeastaan yhtään tilannetta, jossa olisin joutunut käyttämään ruotsin kieltä- englannin kieltä ole joskus joutunut käyttämään. Koska ruotsin kielen taitoni olivat hieman ruosteessa, aloitin itsenäisesti ruotsin kielen kertausopinnot Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa (Wellamo- opisto). Ja voin jo valmiiksi sanoa, että jos en olisi noille ruotsin kursseille ilmoittautunut, olisin vieläkin kehnompi ruotsissa! Eli ruotsin kielen taidon olen pikkuhiljaa saanut heräteltyä (esim. kuullun ymmärtäminen on myös parantunut).

Mitenkä sitten on sen englannin kielen laita? Kouluaikoina englannin kieli ei vain oikein maistunut. En tiedä syytä sille, mutta arvosanoista näkyi se. Ja lukioaikana englanti oli vielä haastavampaa kaikkien luetunymmärtämis- ja kuullunymmärtämiskokeiden takia. Arvosana pysyi samana, ja kävinpä jopa lukitesteissä- ei sieltä mitään ihmeellistä vikaa löytynyt. Ylioppilaskokeet eivät englannin osalta menneet läpi, mutta muistaakseni kolmannen yrittämisen jälkeen tärppäsi- tosin arvosana ei ollut edes B, vaan A. Tuolla en tosiaankaan halua kehuskella, mutta sentään tutkinnon sain suoritettua.... Kun palataan tähän aikaan, englannin kielen kanssa ei ole enää mitään ongelmaa, päinvastoin: tykkään käyttää englantia, kirjoittaa englanniksi jne jne. Jotenkin se ei tunnu enää pakkopullalta, ja voisin jopa väittää, että kielitaito on kohentunutkin!

Ruotsin kieltä käytän/puhun/luen/kuuntelen:

- ruotsin iltakurssilla
- tv-ohjelmissa
- lehdet (Sköna Hem)
Englannin kieltä käytän/puhun/luen/kuuntelen:

- netissä (LinkedIn, blogit, uutiset)
- YouTube
- tv-ohjelmissa
- esim. opastamalla turistia/ulkomaalaista johonkin kohteeseen
- lehdet (CountryLiving)

Tästä voisi päätellä, että englannin kielellä on suurempi rooli elämässäni :)

Mitä mieltä sinä olet kielitaidosta? Oletko itse kielitaitoinen, mitä kieliä osaat? Any comments? :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti