torstai 16. maaliskuuta 2017

Opiskelijan hyvinvointi, osa 1

Ajattelin jakaa teille blogin kautta muutamia vinkkejä, millä opiskelija (olkoon kyseessä minkä alan/ koulutustason opiskelija tahansa) jaksaa paremmin ja saa samalla lisäboostia opiskeluun. Kyseessä on kaksiosainen sarja, ja tässä ensimmäisessä osassa otan käsittelyyn kaikista tärkeimmät asiat, eli ruokavalion ja liikunnan.

RUOKAVALIO (JA VEDEN JUONTI)

Terveellisen ruokavalion kanssa jaksaa pitkälle, jopa sen 8 tuntia jaksaa koulussa istua. Terveellisellä en kuitenkaan tarkoita ihan älyttömää dieettiä, vaan, että opiskelija pyrkisi syömään lautasmallin mukaan. Pienilläkin teoilla voi tavallisen koululounaan muuttaa terveelliseksi: salaattiin oliiviöljyä ja siemeniä, kasviksia enemmän, vähemmän pastaa/perunaa. Ruisleipää ja lasi maitoa. Bon appétit!

Rasvainen, makea/suolainen ruokavalio aiheuttaa helposti väsymystä ja päänsärkyä. Silloin ei myöskään opiskelusta tule yhtään mitään. Kahvitauoilla voi kyllä huoletta ottaa piirakan palan tai munkin, ei se maailmaa kaada!

Lisäksi veden juonti on TODELLA tärkeää. Nestehukan oireita ovat väsymys ja päänsärky, aivan samat kuin nälän tunteessa. Nestehukalta voit välttyä kantamalla juomapulloa aina mukana. Raikas, kylmä vesi auttaa sinua jaksamaan ja ajatukset kulkevat paljon paremmin! Olen itsekin ottanut tavaksi kantaa vesipulloa mukana, ja aina kun näen sen pöydällä, muistan juodakin.

LIIKUNTA

Vaikka opiskelu viekin yllättävän paljon aikaa viikosta, on omasta hyvinvoinnista pidettävä hyvää huolta. Liikunta on yksi pakotie pois arjesta (ja opiskeluun liittyvistä asioista). Ota tavaksi pitää ainakin kaksi liikunnalle pyhitettyä päivää- esimerkiksi viikonloput. Ja muista hyötyliikunta: arkena tulee yllättävn monta askelta - ja kaloria poltettavaksi- kun jäät aikaisemmalla bussipysäkillä pois, kävelet tai pyöräilet kouluun, kävelet portaita hissin sijaan. Jälleen kerran voisi painottaa, että pienillä teoilla saat pysyviä muutoksia aikaiseksi!

Liikunnalla on jo itsessään suuret terveysvaikutukset: pienempi riski sairastua syöpiin, diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin. Aivoverenkierto paranee, ryhti paranee, nukahdat paremmin. Eli liikunnasta on PALJON hyötyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti