keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tehokasta opiskelua- intensiivi-viikko alkaa!

Työyhteisöjakso Lahden MM- kisoissa on jo päättynyt, ja tuon jakson jälkeen meillä olikin ns. projektiviikko, jolloin ajan pystyi käyttämään kevyempään opiskeluun tai vaikka rästitehtävien tekemiseen. Tuo kaikki sai kuitenkin väistyä aika nopeasti, koska eteen ilmestyi ensimmäinen intensiivi-viikko tänä lukuvuotena. Mitä intensiivi-viikko sitten tarkoittaa ja mitä se oikein pitää sisällään?

Koska työyhteisöjaksoilla käytimme paljon aikaa työpaikalla, ja uusien asioiden oppimisella, oli vastapainoksi järjestetty intensiivista opiskelua sisältävä viikko. Palveluliiketoiminnassa se tarkoittaa sitä, että viikossa opiskellaan joka arkipäivä 8 tuntia, klo 8-16.
Lukujärjestykseen olikin valikoitunut kiinnostavia aineita: Service English, Toimintaympäristöt, Asiantuntijaviestintä, Englannin kieli ja viestintä, sekä yksi seminaari.
Kokonaisuutena siis englannin kieltä + viestintää. Vaikuttaa simppeliltä, mutta koska yksi opintojakso on ainoastaan 2 opintopistettä (eli kyseessä lyhyt kurssi) on kattavat muistiinpanot kultaakin kalliimpia.

Innolla siis odotan tulevaa intensiivi-viikkoa. Se kun on alta pois, suunnataan katse kohti seuraavaa työyhteisöjaksoa, josta kerronkin seuraavassa blogipostauksessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti